HORSEPOWER TAMPEREELTA

Horsepowerin perustivat vuonna 1986 nuoret tamperelaiset soittajat Ari Toikka (rummut), Juha Junttu (kitara ja laulu) ja Hessu Sillanpää (kitara). Bändi vakiintui viisimiehiseksi, kun perustajatrio sai mukaan Mikko Leinosen kitaraan ja Lone Hännikäisen bassoon.

Bändi imuroi vaikutteita sellaisilta klassikkorock-bändeiltä kuin AC/DC, Aerosmith ja Judas Priest.

Horsepowerin ensimmäinen, omakustanteena julkaistu single kappaleilla ”Weekend Wizard” ja ”Motor of Love”, kiinnitti levymoguli Epe Heleniuksen huomion ja pian Epe kiinnittikin bändin Poko Rekordsille. Ensimmäinen suoraan Pokolle äänitetty single sisälsi kappaleet ”Bad Hearted Woman” ja ”Rosalie”.

LP ”Virginity” nauhoitettiin kesällä 1989 T.T. Oksalan tuottamana. Levyn saundia voisi kuvata tokaisulla ”Hanoi Rocks goes AC/DC”.

Bändin energiset keikat saivat fanipohjan kasvuun. Vuosina 1989-1990 Horsepower soitti pienissä baareissa ja isoilla festareilla niin paljon kuin mahdollista. Merkittävä etappi oli keikka Tallinnan musiikkifestivaaleilla.

Kesällä 1990 Horsepower nauhoitti maxisinglen, jolla oli mukana kappale ”A New Rose Every Day”. Tuottajana toimi Mikko Karmila. Maxi menestyi mainiosti ja päätyi Suomen top 10 -listalle.

Alkuvuodesta 1991 julkaistiin toinen albumi ”Second Albummah”, joka esittelee funkimman soinnin. Yhdessä kappaleessa kuullaan jopa torvia. Single ”Gloria” saavutti parhaimmillaan neljännen sijan sinkkulistalla ja sai soittoaikaa radiossa.

Lopullinen läpimurto näytti vääjäämättömältä mutta ankara keikkailu alkoi rasittaa nuorta bändiä. Kaikenlaista kitkaa kehittyi jäsenien välille. Loppuvuodesta 1991 julkaistu coversingle AC/DC:n piisistä ”T.N.T” oli viimeinen, jolla Lone Hännikäistä kuullaan bassossa.

Uusi basisti löytyi perhepiiristä: Jykä Sirainen soitti ensimmäisen keikkansa tammikuussa 1992 sopivasti ennen klubikiertueita Ruotsissa.

Kolmas levy äänitettiin huhtikuussa 1992 Mikko Karmilan kanssa. ”Tall, Terrific and Trouble” syntyi rennossa ilmapiirissä. Kappaleet olivat entistä parempia ja monimuotoisempia. Vaikutteita kuullaan muun muassa Thin Lizzyltä ja Ted Nugentilta. Albumilta irrotettiin single ”Keep It in the Family”. Levy julkaistiin myöhemmin myös Saksassa.

1994 julkaistiin livealbumi ”Loud And Proud”. Vuoden 1993 syyspuolen äänitykset dokumentoivat bändin kovassa kunnossa. Nyt orkesteri oli nelijäseninen Mikko Leinosen lopetettua hieman aiemmin. Livellä kuullaan kappaleita aiemmilta levyiltä sekä covereita AC/DC:lta ja Whitesnakelta.

Muiden mielenkiinnon kohteiden takia bändin keikkatahti alkoi hiipua ja pian toimintaa ei ollut juuri lainkaan. Seuraavina vuosina Horsepower palasi yhteen silloin tällöin satunnaisia keikkoja varten.

Vuonna 2007 Poko Rekords julkaisi kokoelman ”Best Offah”, joka sisältää uudelleen masteroituina kappaleita kaikilta kolmelta viralliselta albumilta.

Vasta 2018 Horsepower päätti tehdä paluun, vaikkei ollut koskaan edes hajonnut. ”Bullet Train” tuli ulos heinäkuussa ja ”Ride with the Devil” syyskuussa levymerkillä Bundesrockstar.